Siirry pääsisältöön

Helmikuun harmaus ja hilpeys

Helmikuu alkoi lumella ja toivoisin myös loppuvan niin. Tällä hetkellä ulkona näyttää harmaalta ja vetiseltä. Melkein saa mielenkin harmaaksi. Lasten kouluretki laskettelurinteeseen jouduttiin perumaan sään vuoksi. Pelloille ja teille nousee vesi.

Päiväkotilaiset ovat toisaalta ottaneet sulaneesta hiekasta kaiken irti ja istuvat keskittyneinä hiekkakasan ympärillä lapioidensa ja sankojansa kanssa.

Iloa tuo onneksi päivittäin himpun verran enemmän taipuva ranne kipsauksen jäljiltä! Kovaa treenaamista kyllä vaatii, että saan saman liikkuvuuden ja voiman takaisin.

Helmikuun kenkävalinta
Voisi olla jäätä, mutta on vettä. 
Kaikki lumi on poissa 9.2.2016
Kipsi on poissa!
Runebergin päiväksi tulppaanit.
Muutama jääpuikkokin nähty.
Helmikuun alussa oli talvi.
Lettupäivä osui kuun alkuun.
Osallistun Pienen Linnun kuvahaasteeseen. Käy katsomassa mitä muut ovat nähneet.

Pieni Lintu - MakroTex challenge


Toivottavasti maaliskuu on sitten oikeasti jo kevääseen päin kallellaan! Mulle riittää tämmönen on/off -talvi.

-Hannele

Kommentit

  1. Kenkävalinta on oiva valinta ainakin tänään. Ja letut maistuu aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja sattui olemaan kansainvälinen lettupäivä!

      Poista
  2. Enpä olekaan aikuisiällä talvella kaivannut kumppareita jalkaan, mutta nyt täytyy ne varastosta kaivaa, en omista kalosseja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalossit saattavat ollakin tulevien talvien hitti!

      Poista
  3. Todellakin, lukuun ottamatta muutamaa ensimmäistä helmikuun päivää, nuo ovat ne käyttökelpoisimmat kengät tällä hetkellä. Kipsin poistoa kelpaakin juhlistaa letuilla.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin haluaisin käyttää muita kenkiä helmikuussa, mutta pakko sopeutua...

      Poista
  4. Täällä on vielä joitain kasoja ja paljon liukasta jäätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä jää löytyy ojista... ja vesi pellolta.

      Poista
  5. Hauskoja kuvia helmikuussa :)

    VastaaPoista
  6. Kauniita ja mielenkiintoisia kuvia helmikuulta!
    Onpa tosiaan hienot saappaat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään saappaista ja näihin mahtui pohkeetkin...

      Poista
  7. Kumisaappaat tai vaelluskengät taitavat olla paras jalkine jos on piikit alla. Liukasta on ollut. Lunta taas satoi ja liukas jää alla.
    Älä vain kättäsi satuta näillä liukkailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhelimella vastaaminen lipsahtikin tuonne alemmaksi. Mut siis varjelen itseäni liukkailta tarkkaan!

      Poista
  8. Hih, ihania lähikuvia.

    VastaaPoista
  9. Täällä on nyt vasta liukasta ja muistan kyllä käteni! Ei enää kipsiä, kiitos.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Nam lettuja! Ja ihanat kumpparit! :)

    VastaaPoista
  12. Ihanat kumisaappaat ja kivat kuvat!

    VastaaPoista
  13. Thank you for your visit,Hannele.
    The park with snow is beautiful. Looks like you still have a cold,and the white tulips are a sign that spring is creeping indoor! Happy spring!

    VastaaPoista
  14. Gorgeous pancake....looking like the surface of the sun!
    Happy Tuesday!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi!
Onnea oloon!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Siistiä märkähuovutusta

Märkähuovutus jää usein aloittamatta sen hankaluuden vuoksi; milloin liian märkää, milloin liian aikaa vievää, milloin liian saippuaista, milloin liian haisevaa, milloin ei ole tarpeeksi tilaa ja niin edelleen. Tässä on nyt teille tapa, jolla saatte huovutettua kivuttomasti nurkkiin pyörimään jääneet villat. Tämä onnistuu lastenkin kanssa ja melkeinpä vaikka olohuoneen pöydällä. Tämä tyyli sopii myös heille, jotka eivät voi paljain käsin huovuttaa. Minigrip-pussi (½ litraa), saippuaa, kerroksittain aseteltuja villoja pussin kokoinen pala. Villat tasaisesti pussiin. Lämmintä saippuavettä noin ½ dl villojen  päälle pussiin. Pussin suu tiukasti  kiinni. Katso, ettei ilmaa jäisi pussiin. Painele pussin päältä voimakkaasti. Pussia saa rullata eri suuntiin. Pussia saa rustistella, kun tuntuu, että villat ovat kiinnittyneet levyksi. Painele, rullaa ja rutistele pussia niin, että villa kutistuu. Niin kauan, että villa on kutistunut noin kolmasosan se

Värin valinta

Vanha talo ja ainainen remontti. Toisille ihanuus ja toisille rasite. Mulle toisinaan rasite. Mutta nyt on niin iso muutos tulossa, että tämä on melkein ihanaa. Toivon Tilan päärakennus saa uuden ryhdikkään värityksen. Vuonna 1984 rakennettu pitkä ja kapea talo on ollut alusta asti keltainen. Hiukan on sävy auringon polttamana tai maalauksen yhteydessä muuttunut. Reunalaudat ja ikkunapuitteet olivat alunperin valkoiset, seuraavaksi lempeän vihreät ja seuraavaksi ne tulevat olemaan tummanharmaat. Harmaat! Meille, joille harmaa ei todellakaan ole se trendikkäin väri. Sokkelikin sai tummanharmaan Yki Rouhepinnoitteen. Seinän väri tulee vielä keltaisesta hiukan muuttumaan, mutta siitä sitten keväämmällä. Vanhaa väritystä Uutta väritystä auringossa... ...ja varjossa. Tumma sokkeli "pitää" talon ryhdikkäänä.  Värien valinta on mukavaa ja vaikeaa. Minä käytin apuna Tikkurilan Kaunis Talo-värilastuohjelmaa  sekä Color Up-ohjelmaa . Ohjelmat vaativat hiukan klikk

Kotitekoista maalaamista

Tein testejä etikalla ja teräsvillalla värjäämisestä. Netissä kiertävät ohjeet neuvovat käyttämään nimenomaan omenaviinietikkaa. Otin riskin ja käytin tavallista etikkaa pohjana. Testiliuskat on tehty parin vuorokauden ikäisellä seoksella. Eka levitys on ollut yhden vrk:n jälkeen seoksen valmistamisesta ja toinen levityskerta sitten kahden vuorokauden jälkeen. Tässä on vasemmalta oikealle: etikka + teräsvilla, e tikka + teräsvilla + mustatee ja  etikka + teräsvilla + kahvi. Värjäystä odottava pärekori. Valitsin kahvilla maustetun seoksen maaliksi. Ja tämä seos oli ehtinyt muhia jo viikon ajan. Tasainen sutiminen ei ollutkaan ihan helppoa. "Maali" oli kovin vetistä. Tässä lopputulos! Mielestäni onnistunut värjäys.