Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella oksa merkityt tekstit.

Väripaletti kevääseen

Tällä viikolla Pieni Lintu haastoi väripalettien hakemiseen. Innostuin kehoituksesta kokeilemaan ColorSnap -ohjelmaa . Hauska ohjelma: haet kuvan ja ohjelma hakee värit! Ainoa ongelma on tähän blogin leveyteen sovittaminen. No niitä sovitellaan sitten toiste. Tällä tavalla voisi hakea vaikka jokaisen kuukauden värit! Olen tuonut mustikanvarpuja ja koivunoksia sisälle maljakkoon. "Oikeat" huonekasvit tahtoo nuupahtaa minun hoidolla ja jotain elävää vihreää kuitenkin kaipaan kotiin. Ai niin, hiirenkorvia voisi lisätä salaattiin! ;) -Hannele

Lumioksat

Salon seudulla on saanut odottaa lunta ihan rauhassa. Hiukan on maa ollut valkoinen kerran tai kaksi, mutta se vähäkin on sulanut pian pois. Valkoisen maiseman tavoittelu on ollut myös asiakkaani mielessä, jolle "metsästin" ja maalasin oksia. Kuvat ovat asiakkaani. Kaipaatko sinäkin lumisia oksia? -Hannele

Oksat pois

Oksat pois metsästä ja maaliin. Asiakas tilasi valkoisia oksia sisälle ja ulos. Metsäretkiltä keräsin isompia ja pienempiä risuja. Maalina käytin vesiliukoista ulkomaalia. Oksat on maalattu sutimalla (paitsi yksi spreijaamalla) hiukan epätasaisesti.  Mihin sinä laittaisit valkoisia oksia? -Hannele