Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Asuntomessut 2017/3

Vielä yksi katsaus Mikkelin asuntomessuille. Nyt katse seinille ja ikkunoihin. Verhoviritelmiä näkyi vähän ja ne joihin kiinnitin huomioni, olivat simppeleitä ja onnistuneita valintoja kokonaisuuteen nähden. Taulut olivat tulleet mukaan sisustukseen! Todella monen kodin oleskelutiloista löytyi näyttävä maalaus tai taideteos. Valitettavasti myös käytävät ovat palanneet taloihin. Joissakin kohteissa toimivat kotigalleriana, mutta toisaalla ihan liian ahtaina kulkuväylinä. Joissakin kohteissa akustiikan hallinta oli tehty onnistuneesti huopateoksilla. Parhaimmillaan kattaus ja taideteos ovat ovat lähes yhtä! Simppeli sisustuksen väreihin sopiva kirjain toimii lastenhuonessa. Tyylikäs portaikko ei tarvitse tauluja kilpakaveriksi sisustukseen! Kotigalleria Akustiikan hallintaa Akustiikkalevyt voisivat olla myös osa käytännöllistä arkea. Ankean kodinhoitohuoneen väripilkku. Koivuverhot neulomalla, aika symppis. Kaunis rullakaihdin, joka paljasta

Asuntomessut 2017/2

Mikkelin asuntomessualue oli kauniisti Saimaan rannalla. Ihan jokaiselle ei ollut omaa rantaviivaa riittänyt, mutta käytännölliset terassit ja pihakeittiöt lupailivat hienoja grilli-iltoja ilman järvimaisemaakin. Ulkoilmaelämän soisi virkistävän luovuutta ja talven aikana voi irrotella luutuneita käsityksiä samaistua hetkeksi asuntomessuihin. Huovuttamalla kaiku hallintaan. Tähän tarkoitukseen sopivat huovutuksen koetilkut, vanuneet villapaidat tai eksyneet villasukat villinä sommitelmana. Ehdottomasti yksi kauneimpia yksityiskohtia: nahkainen tasku. Tänne sujahtaa piiloon nenäliina, kaukosäädin tai sanomalehti. Pellavaiset pesukintaat ovat kiva lahjaidea ja todella käytännöllisiä! Kädenjälki saa näkyä! Jos ei omaa niin, vaikka mummon. Tärkkää pitsiliina kellotauluksi tai tabletiksi. Yllätä vieraasi ja nimeä huoneet! Tässä on tylsästi sisustusluettelo, mutta sinä voit luetella vaikka huonekalut ikäjärjestyksessä, tai kertoa jonki

Asuntomessut 2017/1

Tänäkään vuonna ei sää pettänyt asuntomessuilla. Minusta tuntuu, että aina asuntomessuilla käydessäni jossain vaihessa hiki alkaa valua ja jäätelö maistuu. Mikkelin asuntomessukatuja kävellessä saattoi bongata katutasosta mukavia mietelmiä. Asuntomessukohteet esitellään etukäteen jo melko kattavasti messukatalogeissa ja sisustuslehtien palstoilla messuja ennen tai jälkeen. Tummat ulkoverhoilut ja lähes mustat keittiöt pystyin aavistamaan. Mutta arvatkaapa mikä oli minun mielestä suosituin juttu messuilla? -Pyöreä peili, niitä löytyi yllättävän monesta kohteesta! Katse hakeutui pyöreitä peilejä etsiessä moneen muuhunkin pyöreään ratkaisuun. Kolmanneksi esittelen mielenkiintoisia pintoja. Uutuutena kotimaiset betoniset askellaatat , jotka näyttävät ihan puisilta! Samaan tapaan saa pihakalusteet... ja ovat huoltovapaat! Tekonurmi oli löytänyt paikkansa monelta pieneltä pihalta. Oma golfruutukin on ihan kiva... Siperianlehtikuusi odottaa vielä lähes keltaisena.

Limaa!

Järjestän työkseni lasten synttäreitä meidän Toivon Vintillä ja tykkään uusia aiheita vuosittain. Nyt sitten valikoituivat lima, saippua ja smoothiet uusiksi synttäritekemisiksi. YouTube on pullollaan erilaisia limaohjeita. Olen testannut lasteni kanssa useita ohjeita paremmalla ja huonommalla menestyksellä. Usein mennään hyvin sormituntumalla. Tässä on ohje limaan, joka taatusti toimii, mutta se ei ole kovin pitkäikäistä. Mutta jos esimerkiksi sellaista leikkiräkää tarvitsee, niin kannattaa kokeilla. Ainesosat ovat hyvin vaatimattomat: kirkasta liimaa, elintarvikeväriä ja ilmanraikastinta (jota en kyllä muuten käyttäisi!). Lurauta kupin pohjalle kirkasta liimaa. Tiputa tippa tai kaksi haluamaasi väriä ja vaikka hileitä. Sekoita tasaiseksi. Suihkauta ilmanraikastinta liimaan ja sekoita.  Ilmanraikastinta lisätään vähitellen. Lima alkaa muodostua! Kerää lima käsiin ja venyttele! Käsiin voi hiukan lisätä nestesaippuaa tai ihovoidetta, jos li

Heinäkuu 2017

Heinäkuussa mökkisauna oli ahkerassa käytössä! Vaikka sauna on ihan meidän pellon takana, niin on se vaan kuin minilomalle lähtis, kun kesäautolla suhauttaa rantaan. Vihtijärven betonikurssin simpukan kuoret olivat asettautuneet enkelimäisesti. Sukulaispariskunnan 60-vuotistaipaleen juhla aloitettiin metsäkirkossa. Linnanmäki ja uuden keittiön fiilistely ovat olleet tämän kesän parasta antia! Heinäkuussa kudoin tilaustyötä,jonka viimeistely jatkuu vielä. Osa työtäni on "maaseutukahvitusten" järjestäminen. Nyt keittelin Osmo-hankkeelle Pellonpiennarpäivään kuivurikahvit nuorimmaisen kanssa. Kotitekoiset pitaleivät ilahduttivat koko perhettä. Ja torilta saa kotimaista valkosipulia! Omat ovat hyvin vaatimattomia... Käy katsomassa täältä lisää heinäkuun kollaaseja . Kaiken takana jälleen Pieni Lintu-blogi . Ankeinta on ollut, että pudotin puhelimeni viimeistä kertaa ja kuvaukset ovat jääneet minimalistisiksi! -Hannele