Siirry pääsisältöön

Peili villapaidassa

Vuosia sitten olivat palapeilit hyvin suosittuja. Niitä on sittemmin revitty irti vaatekaapin ovista ja vessan seinistä. Rohkeimmat rikkoivat ne palasiksi ja käyttivät mosaiikin tapaan olohuoneen pöytiin. Nyt näitä peilejä on tullut jälleen markkinoille. Minulla oli vielä vanhoja, tosin käyttämättömiä palapeilin palasia kokonainen laatikollinen. Olen haaveillut pitkään niistä ihan käyttökelpoisia peilejä.

Tässä on ensimmäinen versio, johon tarvitaan hyvin huopunut villapaita, ompelukone sekä käsinompelua, vanha nahkavyö ja liimaa. Leikkaa päällimmäiseen kappaleeseen valitsemaasi peiliä pienempi aukko. Ompele kappaleet kolmelta sivulta yhteen. Sovittele peiliä ja ompele kehyksen toiset ompeleet leikatun aukon ympärille. Nämä ompeleet pitävät peilin paikallaan. Pujota peili syntyneeseen taskuun ja sulje tasku ompeleella. Lopuksi ompele vielä sivu, joka jäi ekalta ompelukierrokselta ompelematta.

Vanutettua villavaatetta ja peili.

Ompele vanha vyö peilin ripustuslenkiksi.

Peilin nurkat kannattaa liimata kiinni
kehykseen, ettei peili putoa varpaille.
Tai käytä riittävän isoa peiliä...

Peili on kätevä ripustaa odottamaan
seuraavaa rantasaunareissua!

Sopisi jälleen vaatekaapin oveen.

Jos sinua häiritsee yläreunan kaartuminen,
sinne voi sujauttaa pahvin suikaleen
ennen kiinni ompelemista.
Takkia henkariin laittaessa voi
vielä oikaista kutrit!

Tätä peiliä ei palella!
-Hannele

Kommentit

  1. Hauska idea! Joskus näin tälläisen erään kesämökki saunan pukuhuoneessa ja se sopi siihen toodella hyvin.
    pieni ilmoitus, olet lukijani ja poistan tuon missä olet, tai se jää arkistoon, niin toivon että tulisit mukaani uuteen pääblogiini myös.Blogissa infoa.:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi!
Onnea oloon!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulu(kuusi)kalenterin 3. luukku

Kalenterin kolmannesta luukusta löytyy vinkit valonauhan käyttöön kuusta muotoillessa.






Valoisaa odotusta! -Hannele

Siistiä märkähuovutusta

Märkähuovutus jää usein aloittamatta sen hankaluuden vuoksi; milloin liian märkää, milloin liian aikaa vievää, milloin liian saippuaista, milloin liian haisevaa, milloin ei ole tarpeeksi tilaa ja niin edelleen.

Tässä on nyt teille tapa, jolla saatte huovutettua kivuttomasti nurkkiin pyörimään jääneet villat. Tämä onnistuu lastenkin kanssa ja melkeinpä vaikka olohuoneen pöydällä. Tämä tyyli sopii myös heille, jotka eivät voi paljain käsin huovuttaa.










Isomman pussin kanssa työskentelemällä saa aikaiseksi suuremman villapalan. Tai monta pientä huovutettua palaa voi ommella isommaksi kokonaisuudeksi esim. vauvan peitoksi. Nämä valmiit villapalat ovat kuivuttuaan valmiita leikattaviksi kortteihin, heijastimiksi, avaimenperiksi tai sorminukeiksi. Sellaisenaan sopii glögimukin alle tai paikaksi neuletakkiin.

Milloin viimeksi teit märkähuovuttamalla jotain?
-Hannele

Joulukalenteri 2017/5

Joulusiivous saattaa alkaa lastenhuoneesta hamahelmien järjestelyllä ja loppua hamahelmien silittämisellä. Siivous ei ehkä etene, mutta koristeita syntyy! Vanhat alustat vaan eivät tahdo kestää kuumuutta...



Minkälainen sinun joulupallo on? Sinivalkoinen vai kuusenvihreä?
Hyvää juhlan aattoa! -Hannele