Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Ruskeaa ja muhevaa

Toivon Vintin synttäreille voi valita tarjoiluksi joko jäätelöä tai mokkapaloja. Perjantai-illan limasynttäreiden sankari valitsi mokkapalat. Vieraiden joukossa oli munatonta ruokavaliota noudattava, joten tein mokkapalat munattomina ja maidottomina, kun sellainen resepti löytyi. Ja se toimi! Mokkapaloista tuli todella kuohkeita ja suklaisia.  Eikä tässä vielä kaikki! Taikina vain sekoitetaan ja sitten uuniin! (Tein kaksinkertaisen annoksen uunipellillistä varten.)


Tässä Suklaapossun resepti kuohkeisiin mokkapaloihin:

1/2 (n. 20 x 40 cm) uunipellillinen, koosta riippuen n. 28 palaa Pohja: 4 dl vehnäjauhoja 2.25 dl sokeria 1 dl hyvää, tummaa kaakaojauhetta 0.75 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta 1 tl ruokasoodaa 1 tl vaniljasokeria 1 rkl (valkoviini)etikkaa 0.75 dl öljyä 2.75 dl vettä Ohje: Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen.Tee pohja: Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon
etikka, öljy ja vesi. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri se…

Nopea muistivihko

Pinterestin ehtymättömästä maailmasta löytyi jälleen vanha hyvä idea äärettömän yksinkertaisesta muistivihkosta. Tarvitaan vain vihkon sisälle papereita, kansimateriaalia ja ompelukone. Muu onkin sitten jo ekstraa!

Käytin kansimateriaalina vanhoja tapetteja ja kankaanpainoharjoituksia. Oranssi tapetti oli jo niin vanhaa, että kaipasi sisäpinnalle kontaktimuovin vahvikkeeksi. Sisäpapereina minulla on ihan kopiopaperia, 6 kpl ja ne taitettuna puoliksi.

Ensin ommellaan nauha kannen selkään kiinni. Nauha tai kuminauha ei ole välttämätön. Seuraavaksi ommellaan taitettu paperinippu kansiin kiinni keskitaitteeseen.






Minkäs vihkon tai projektin aloittaisi???

-Hannele

Saa syödä

Tällä viikolla on mediassa korostunut taistelu ruokahävikkiä vastaan. Täältä Motivan Saa syödä- sivulta löydät faktaa, kuinka paljon käyttökelpoista elintarviketta solahtaa muualle kuin keittiön pannulle.

Minusta tuntuu, että meillä on aina päällä tuo jäteruoan jatkojalostus. Rajoina toimivat kokeilu ja mielikuvitus sekä armoton palaute perheeltä. Tänään oli jälleen aika muuntaa kasvissosekeiton jämä rieskaksi. Sekaan meni myös parit dipit ja hiutalepussin loppu. Sitten sopivasti jauhoja, öljyä ja sekoitetaan tasaiseksi. Voi laittaa leivinjauhetta. Sitten leivinpaperin päälle nostetaan taikinapallot, jotka taputellaan jauhojen kanssa littanoiksi. Paistetaan 225 asteessa. Maistuu nälkäisille koululaislle!






Oletko tehostanut ruokahävikin seurantaa kuluneella viikolla? Minä jatkan edelleen arjen nuukailua...
-Hannele