Siirry pääsisältöön

Simaa, multaa ja sammakonkutua

Aurinko paistaa likaistenkin ikkunoiden läpi ja todistaa kevään voittaneen tämän taistelun! En ole aloittanut ulkona perinteisiä kevättouhujani, kun on ollut niin kylmä. Ja meillä tuulee aina.

Siitäköhän johtuu, että olen viritellyt sisälle seurattavaa? Kokeilin tomaatin viipaleista idättämistä ja se toimi! Krassin siemeniä olen piilottanut itselleni ja anopille (äitienpäiväksi). Kaiken kylvämisen sivussa myös sima onnistui tänä vuonna ensiyrittämällä!

Sammakonkutua jalkapallokentän laidalla!

Tomaattiviipaleesta idätetty!

Toisesta viipaleesta iti siemenet varmaan 100 %:sti.
Kaikki ei itänyt. Vanhat samettikukan
siemenet olivat menettäneet itävyytensä...
Teen siman aina perittyyn vanhaan kattilaan
äitini ohjeen mukaan!

Maistiaiset...

Ei kun piknikille toppatakissa!
Hyvää Vappua!
-Hannele

Kommentit

  1. Hyvä idea tuo tomaatista idättäminen, pitääkin kokeilla. Nyt minulla on siemenestä ja ostan lähiviljelijältä loput.Tänä vuonna kokeilen eriaikaan kasvihuoneeseen istuttamista,koska meillä tuo kasvukausi on pidempi, ettei tule kaikki kerralla,kuten yleensä tulee ja sittn hukun tomaatteihin :)Ja sima, ah. En ole tehnyt kun kukaan meillä ei juo sitä kun minä joten "maistelen" näin silmilläni
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo viipaleesta idättäminen kannattaa kokeilla! Todella vaivatonta.

      Poista
  2. Ompa hyvin itänyt tomaatti! Kadehtittavaa, itsellä on siemenestä kylvetty ja aika huonosti lähtenyt kasvuun :( Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain ystävältäni kirsikkatomaatin siemeniä ja ne itivät hitaammin. Mut toivottavasti maku korvaa hitauden.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi!
Onnea oloon!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Siistiä märkähuovutusta

Märkähuovutus jää usein aloittamatta sen hankaluuden vuoksi; milloin liian märkää, milloin liian aikaa vievää, milloin liian saippuaista, milloin liian haisevaa, milloin ei ole tarpeeksi tilaa ja niin edelleen. Tässä on nyt teille tapa, jolla saatte huovutettua kivuttomasti nurkkiin pyörimään jääneet villat. Tämä onnistuu lastenkin kanssa ja melkeinpä vaikka olohuoneen pöydällä. Tämä tyyli sopii myös heille, jotka eivät voi paljain käsin huovuttaa. Minigrip-pussi (½ litraa), saippuaa, kerroksittain aseteltuja villoja pussin kokoinen pala. Villat tasaisesti pussiin. Lämmintä saippuavettä noin ½ dl villojen  päälle pussiin. Pussin suu tiukasti  kiinni. Katso, ettei ilmaa jäisi pussiin. Painele pussin päältä voimakkaasti. Pussia saa rullata eri suuntiin. Pussia saa rustistella, kun tuntuu, että villat ovat kiinnittyneet levyksi. Painele, rullaa ja rutistele pussia niin, että villa kutistuu. Niin kauan, että villa on kutistunut noin kolmasosan se

Värin valinta

Vanha talo ja ainainen remontti. Toisille ihanuus ja toisille rasite. Mulle toisinaan rasite. Mutta nyt on niin iso muutos tulossa, että tämä on melkein ihanaa. Toivon Tilan päärakennus saa uuden ryhdikkään värityksen. Vuonna 1984 rakennettu pitkä ja kapea talo on ollut alusta asti keltainen. Hiukan on sävy auringon polttamana tai maalauksen yhteydessä muuttunut. Reunalaudat ja ikkunapuitteet olivat alunperin valkoiset, seuraavaksi lempeän vihreät ja seuraavaksi ne tulevat olemaan tummanharmaat. Harmaat! Meille, joille harmaa ei todellakaan ole se trendikkäin väri. Sokkelikin sai tummanharmaan Yki Rouhepinnoitteen. Seinän väri tulee vielä keltaisesta hiukan muuttumaan, mutta siitä sitten keväämmällä. Vanhaa väritystä Uutta väritystä auringossa... ...ja varjossa. Tumma sokkeli "pitää" talon ryhdikkäänä.  Värien valinta on mukavaa ja vaikeaa. Minä käytin apuna Tikkurilan Kaunis Talo-värilastuohjelmaa  sekä Color Up-ohjelmaa . Ohjelmat vaativat hiukan klikk

Kotitekoista maalaamista

Tein testejä etikalla ja teräsvillalla värjäämisestä. Netissä kiertävät ohjeet neuvovat käyttämään nimenomaan omenaviinietikkaa. Otin riskin ja käytin tavallista etikkaa pohjana. Testiliuskat on tehty parin vuorokauden ikäisellä seoksella. Eka levitys on ollut yhden vrk:n jälkeen seoksen valmistamisesta ja toinen levityskerta sitten kahden vuorokauden jälkeen. Tässä on vasemmalta oikealle: etikka + teräsvilla, e tikka + teräsvilla + mustatee ja  etikka + teräsvilla + kahvi. Värjäystä odottava pärekori. Valitsin kahvilla maustetun seoksen maaliksi. Ja tämä seos oli ehtinyt muhia jo viikon ajan. Tasainen sutiminen ei ollutkaan ihan helppoa. "Maali" oli kovin vetistä. Tässä lopputulos! Mielestäni onnistunut värjäys.