Siirry pääsisältöön

Loma Toscanassa vol.4

Nyt tuo Toscanan aurinko ja lempeä tuuli tuntuu melkoiselta lottovoitolta. Ulkona sataa ja tuulee, eikä auringosta näy häivähdystäkään. Palataan siis hetkeksi Toscanaan ja kuumaan tiistaihin. Ohjelmassa oli luxus-outlet ja vanhimmman lapseni toiveesta hänen sukulaissynttärit muutaman viikon myöhässä.

Aamu antoi vihjeen tulevan päivän kuumuudesta.



Naisväki asettautui ilmastoituun Peugeottiin minä kuskina. Navigaattorit ja paperikartat laitettiin kohti Firenzeä vältellen moottoritietä. Italialainen liikenne on joustavaa ja turisteja sietävää. Muistikuvat Luxus-outletin mainokoksista olivat hyvin haparoivia ja niinpä ensin poikettiin pienempään (hinnoiltaan todelliseen) outlettiin. THE outlettiin päästyämme olimme niin ällikällä, että minulla ei ole esimerkiksi yhtään kuvaa alueesta. Olin kuvitellut ostavani edes jotain pientä sieltä, mutta en pystynyt. Minun viikkorahat eivät riittäneet! Sen sijaan japanilaisten käsivarret täyttyivät Guccin, Armanin, ym. kasseista. Mutta toisaalta vartijat päästivät meidät kyllä liikkeisiin sisään. Eli ei ihan toivottomia tapauksia...

Ca di Vestrolle takaisin ajellessa ihmeteltiin meidän nuupahtanutta olotilaamme, kunnes älyttiin vilkaista lämpömittaria: 38 astetta.

Tuuli yltyi, kun laittauduimme illan ruokapaikkaa varten. Parkkipaikalla tulivat ensimmäiset sadepisarat ja terassipöydän äärelle asetauduttua tulli ensimmäiset rakeet! Siirryttiin suosiolla sisätiloihin, kun isäntäväki pyyhki ikkunoiden ja ovien välistä valuvaa vettä pois lattioilta.

En ole koskaan nähnyt niin isoja rakeita!

Tuuli heitti laseja kiveykselle ja
tiputti aprikoosit puista.

Meitä ei sade sisällä haitannut etenkin
kun löytyi hauskoja yksityiskohtia.

Ruokaa minikokoiselta trukkilavalta!


Sankari ja lahjat!
Tämä ilta kyllä muistetaan! Tietenkin säästä, mutta myös ravintola-leirintäalue-kokonaisuudesta, jonka ajatuksena oli käyttää lähialueen tuotteita sekä raaka-aineita. Limsat, lihat, viinit, kasvikset ja pastat tulivat tutuiksi tulleilta tiloilta ja joiden laadun he tunsivat.

-Hannele


Kommentit

  1. Huikea tuo fillari pesualtaan telineenä, vielä pyöräkori eteen... Voi ollapa tilaa kylppärissä niin voisi pihistää idean.
    Mielenkiintoinen vierailukohde tuo luksusoutlet, ihan vaikka kokemuksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pyöräpesuallas sopis kyllä kesäkeittiönkin yhteyteen...

      Poista
  2. Oo Toscana! Yksi unelmakohteista. Ehkä vielä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Kaunista, lämmintä, ystävällisiä ihmisiä sekä mielenkiintoista historiaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi!
Onnea oloon!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Siistiä märkähuovutusta

Märkähuovutus jää usein aloittamatta sen hankaluuden vuoksi; milloin liian märkää, milloin liian aikaa vievää, milloin liian saippuaista, milloin liian haisevaa, milloin ei ole tarpeeksi tilaa ja niin edelleen. Tässä on nyt teille tapa, jolla saatte huovutettua kivuttomasti nurkkiin pyörimään jääneet villat. Tämä onnistuu lastenkin kanssa ja melkeinpä vaikka olohuoneen pöydällä. Tämä tyyli sopii myös heille, jotka eivät voi paljain käsin huovuttaa. Minigrip-pussi (½ litraa), saippuaa, kerroksittain aseteltuja villoja pussin kokoinen pala. Villat tasaisesti pussiin. Lämmintä saippuavettä noin ½ dl villojen  päälle pussiin. Pussin suu tiukasti  kiinni. Katso, ettei ilmaa jäisi pussiin. Painele pussin päältä voimakkaasti. Pussia saa rullata eri suuntiin. Pussia saa rustistella, kun tuntuu, että villat ovat kiinnittyneet levyksi. Painele, rullaa ja rutistele pussia niin, että villa kutistuu. Niin kauan, että villa on kutistunut noin kolmasosan se

Värin valinta

Vanha talo ja ainainen remontti. Toisille ihanuus ja toisille rasite. Mulle toisinaan rasite. Mutta nyt on niin iso muutos tulossa, että tämä on melkein ihanaa. Toivon Tilan päärakennus saa uuden ryhdikkään värityksen. Vuonna 1984 rakennettu pitkä ja kapea talo on ollut alusta asti keltainen. Hiukan on sävy auringon polttamana tai maalauksen yhteydessä muuttunut. Reunalaudat ja ikkunapuitteet olivat alunperin valkoiset, seuraavaksi lempeän vihreät ja seuraavaksi ne tulevat olemaan tummanharmaat. Harmaat! Meille, joille harmaa ei todellakaan ole se trendikkäin väri. Sokkelikin sai tummanharmaan Yki Rouhepinnoitteen. Seinän väri tulee vielä keltaisesta hiukan muuttumaan, mutta siitä sitten keväämmällä. Vanhaa väritystä Uutta väritystä auringossa... ...ja varjossa. Tumma sokkeli "pitää" talon ryhdikkäänä.  Värien valinta on mukavaa ja vaikeaa. Minä käytin apuna Tikkurilan Kaunis Talo-värilastuohjelmaa  sekä Color Up-ohjelmaa . Ohjelmat vaativat hiukan klikk

Kotitekoista maalaamista

Tein testejä etikalla ja teräsvillalla värjäämisestä. Netissä kiertävät ohjeet neuvovat käyttämään nimenomaan omenaviinietikkaa. Otin riskin ja käytin tavallista etikkaa pohjana. Testiliuskat on tehty parin vuorokauden ikäisellä seoksella. Eka levitys on ollut yhden vrk:n jälkeen seoksen valmistamisesta ja toinen levityskerta sitten kahden vuorokauden jälkeen. Tässä on vasemmalta oikealle: etikka + teräsvilla, e tikka + teräsvilla + mustatee ja  etikka + teräsvilla + kahvi. Värjäystä odottava pärekori. Valitsin kahvilla maustetun seoksen maaliksi. Ja tämä seos oli ehtinyt muhia jo viikon ajan. Tasainen sutiminen ei ollutkaan ihan helppoa. "Maali" oli kovin vetistä. Tässä lopputulos! Mielestäni onnistunut värjäys.