Siirry pääsisältöön

Minun lauantai

Lauantaina oli minun Helsinki-päivä. Istahdin yhdeksän aikaan bussiin, joka oli lähes täynnä Vanhan Sataman Käsityömessuille matkaavia naisihmisiä. Sinne messuille minäkin päädyin. Vanhassa Satamassa on kiva messuilla: ei liian iso tila kierrettäväksi ja mukavan matkan päässä Helsingin syvimmästä ytimestä.

Tavoitteita ei tälle päivälle ollut. Joten katselin, tuijotin, koskettelin, selailin ja kyselin. Storytellerin neuleet jäivät kaivelemaan Joy hameen verran mieltäni. Sitten seuraavalla kerralla kenties... Yhden jälkeen siirryin syömään Vanhaan Kauppahalliin Storyyn. Jälkiruoaksi pari mielenkiintoista Kluuvikadun liikettä. Ahkeraa lehtien ja kirjojen selailua Akateemisessa kirjakaupassa. Sieltä löytyi ensi syksyn ideoita julkaisun verran. Käväisin Stockan herkussa kuten turistin kuuluukin. En vain löytänyt keksejä, joita siellä olisi pitänyt olla. No kohta niitä voi etsiä Lontoosta. Iltapäiväkahvit suklaaminttukakulla onnistuin valitsemaan Lasipalatsista.

Illaksi etsiydyin Balderin taloon kokoustamaan Pro Kädentaitajien kanssa. Kahvia, leipää ja Asiaa. Satunnaisen lumisateen saattelemana yhdeksän bussilla kohti Saloa. Hyvän päivän päätti juusto ja viini kotiolkkarissa Falkin ja O-P:n seurassa.

Seuraavalla kerralla kenties tuhoyksikön kera ajamaan metrolla ja ratikalla...

Raijan Aitan sivuilta löytyy
herkullisen kakun ohje!

Käsityömessujen löytö!
He ovat herttaisia rouvia ja tuotteet
niin ihanan huolittelemattomia!
Nämä lämmittävät nyt minun käsiä.
Villahousujakin olis ollut...
Johanna K. Design

Ruokailun jälkeen malttoi taas kuvata.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulu(kuusi)kalenterin 3. luukku

Kalenterin kolmannesta luukusta löytyy vinkit valonauhan käyttöön kuusta muotoillessa.






Valoisaa odotusta! -Hannele

Joulukalenteri 2017/5

Joulusiivous saattaa alkaa lastenhuoneesta hamahelmien järjestelyllä ja loppua hamahelmien silittämisellä. Siivous ei ehkä etene, mutta koristeita syntyy! Vanhat alustat vaan eivät tahdo kestää kuumuutta...



Minkälainen sinun joulupallo on? Sinivalkoinen vai kuusenvihreä?
Hyvää juhlan aattoa! -Hannele

Siistiä märkähuovutusta

Märkähuovutus jää usein aloittamatta sen hankaluuden vuoksi; milloin liian märkää, milloin liian aikaa vievää, milloin liian saippuaista, milloin liian haisevaa, milloin ei ole tarpeeksi tilaa ja niin edelleen.

Tässä on nyt teille tapa, jolla saatte huovutettua kivuttomasti nurkkiin pyörimään jääneet villat. Tämä onnistuu lastenkin kanssa ja melkeinpä vaikka olohuoneen pöydällä. Tämä tyyli sopii myös heille, jotka eivät voi paljain käsin huovuttaa.










Isomman pussin kanssa työskentelemällä saa aikaiseksi suuremman villapalan. Tai monta pientä huovutettua palaa voi ommella isommaksi kokonaisuudeksi esim. vauvan peitoksi. Nämä valmiit villapalat ovat kuivuttuaan valmiita leikattaviksi kortteihin, heijastimiksi, avaimenperiksi tai sorminukeiksi. Sellaisenaan sopii glögimukin alle tai paikaksi neuletakkiin.

Milloin viimeksi teit märkähuovuttamalla jotain?
-Hannele