Siirry pääsisältöön

Asuntomessuterveiset


Varasin netistä linja-autoliput Salo-Helsinki-Salo, hajasijoitin lapset eri perheisiin, pakkasin evääksi suklaata sekä kirsikkatomaatteja ja suuntasin Asuntomessuille Vantaan Kivistöön. Uusi kehärata vei ja toi perille Helsingin rautatieasemalta Kivistön asemalle.

Tässä ensin otoksia julkisivuista. Kivistön messualueelle mahtui hyvin monen tyylistä rakennusta. Tontit ovat pieniä(ainakin näin maalla asujan näkökulmasta katsottuna) ja lähes kaikki esitellyt asunnot kaksikerroksisia.



Tässä oli istumiseenkin sopivat kaiteet!






Mieheni on henkeen ja vereen uusiutuvan ja puusta saatavan energian kannattaja. Kuvasin ihan häntä varten polttopuiden säilytysideoita. Harmiksi ulkovarastointi tontilla taitaa olla unohdettu melkein kokonaan ja sisälläkin huomioitu vain joissain asunnoissa.








Seuraavat kuvat ovat mielenkiintoisista seinistä tai seinämateriaalista.


Eteisaulan maalaus, melko korkealla.

Hieno turkoosin sävy valkoisten
huonekalujen kanssa!

Ranskalaisia parvekkeita näkyi ulkona,
mutta myös sisällä!

Tässä ranskalainen parveke makuuhuoneen
puolelta.


Tästä talosta löytyi Bling Blingiä!

Puinen tehosteseinä on oikeasti musta
ja mielestäni aika Must!


Sileä tapetti,
vaikka näyttää ihan muulta!

Makuuhuoneen musta tapetti, joka mielestäni
sopisi akustiikkalevyihin.
Irtonainen kuitupinta on varma
 pölynkerääjä!

Tästä löytyy tapetin tiedot.

Verhot olivat pääasiallisesti vaaleita läpikuultavia sivuverhoja tai rullaverhoja automatiikalla tai ilman. Joitakin pirteitä poikkeuksiakin löytyi!


Vanhat kirjasto-, pankki-, jäsen-, yms.
kortit näkösuojaksi!

Paidat voi asettaa kodinhoitohuoneessa
kuivumaan ikkunan eteen!

Perinteiset kesäiset kukkaverhot
ovat tulleet taas!

Seuraavaksi katse lattiaan. Messuasuntojen lattiathan on peitetty pahveilla ja muoveilla, jotta säästyttäisiin mahdollisilta pintavaurioilta. Onneksi on rajattuja (suljettuja) alueita, joissa näkee mattoja.
Muovimatto ja niin kaunis!
Puupolku saattelee suihkutteliljan
saunaan!
Siksak-kuviointia näkyy edelleen.
Mielenkiintoisia tiloja sisällä ja ulkona.
Työhuone:
valoisa, mutta säilyykö työrauha?


Voi huudella naapuripöytiin. ;)

Monen lapsen unelma!

Kasvi- / viherhuonetta koko talon
korkeudelta.


 Pientä kivaa ja kokeilun arvoista?


Moderni himmeli löytyi makuuhuoneesta,
lähes huomaamaton. 

Vanha ja uusi yhdistettynä.

Huovasta maailmankartta.
 -Minne seuraavaksi?

Pallonarut pitävät päivän lehdet
ojennuksessa.


Nyt kannattaa kiillottaa perintökuparipannut, silla useammassakin kohteessa kiilteli kupari tai messinki.



Eikä sen aina tartte kiiltääkään!

Kyllä kotiin oli mukava matkata jalat väsyneinä. Olkapäät kipeinä mainoslehtisten kantamisesta, vaikka tällä kertaa otin hyvin kriittisesti paperia vastaan. Pää täynnä kokeiltavaa ja tyytyväisyyttä omaan asumiseen.




Kommentit

  1. Anonyymi5/8/15 22:21

    Kiva kuvapläjäys! Mukavaa päästä kurkistelemaan edes blogeista, kun ei tänä vuonna muutoin onnistu. T Maarit k

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Asuntomessuille ei ehkä tartteekaan joka vuosi päästä...

    Hannele

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi!
Onnea oloon!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Siistiä märkähuovutusta

Märkähuovutus jää usein aloittamatta sen hankaluuden vuoksi; milloin liian märkää, milloin liian aikaa vievää, milloin liian saippuaista, milloin liian haisevaa, milloin ei ole tarpeeksi tilaa ja niin edelleen. Tässä on nyt teille tapa, jolla saatte huovutettua kivuttomasti nurkkiin pyörimään jääneet villat. Tämä onnistuu lastenkin kanssa ja melkeinpä vaikka olohuoneen pöydällä. Tämä tyyli sopii myös heille, jotka eivät voi paljain käsin huovuttaa. Minigrip-pussi (½ litraa), saippuaa, kerroksittain aseteltuja villoja pussin kokoinen pala. Villat tasaisesti pussiin. Lämmintä saippuavettä noin ½ dl villojen  päälle pussiin. Pussin suu tiukasti  kiinni. Katso, ettei ilmaa jäisi pussiin. Painele pussin päältä voimakkaasti. Pussia saa rullata eri suuntiin. Pussia saa rustistella, kun tuntuu, että villat ovat kiinnittyneet levyksi. Painele, rullaa ja rutistele pussia niin, että villa kutistuu. Niin kauan, että villa on kutistunut noin kolmasosan se

Värin valinta

Vanha talo ja ainainen remontti. Toisille ihanuus ja toisille rasite. Mulle toisinaan rasite. Mutta nyt on niin iso muutos tulossa, että tämä on melkein ihanaa. Toivon Tilan päärakennus saa uuden ryhdikkään värityksen. Vuonna 1984 rakennettu pitkä ja kapea talo on ollut alusta asti keltainen. Hiukan on sävy auringon polttamana tai maalauksen yhteydessä muuttunut. Reunalaudat ja ikkunapuitteet olivat alunperin valkoiset, seuraavaksi lempeän vihreät ja seuraavaksi ne tulevat olemaan tummanharmaat. Harmaat! Meille, joille harmaa ei todellakaan ole se trendikkäin väri. Sokkelikin sai tummanharmaan Yki Rouhepinnoitteen. Seinän väri tulee vielä keltaisesta hiukan muuttumaan, mutta siitä sitten keväämmällä. Vanhaa väritystä Uutta väritystä auringossa... ...ja varjossa. Tumma sokkeli "pitää" talon ryhdikkäänä.  Värien valinta on mukavaa ja vaikeaa. Minä käytin apuna Tikkurilan Kaunis Talo-värilastuohjelmaa  sekä Color Up-ohjelmaa . Ohjelmat vaativat hiukan klikk

Kotitekoista maalaamista

Tein testejä etikalla ja teräsvillalla värjäämisestä. Netissä kiertävät ohjeet neuvovat käyttämään nimenomaan omenaviinietikkaa. Otin riskin ja käytin tavallista etikkaa pohjana. Testiliuskat on tehty parin vuorokauden ikäisellä seoksella. Eka levitys on ollut yhden vrk:n jälkeen seoksen valmistamisesta ja toinen levityskerta sitten kahden vuorokauden jälkeen. Tässä on vasemmalta oikealle: etikka + teräsvilla, e tikka + teräsvilla + mustatee ja  etikka + teräsvilla + kahvi. Värjäystä odottava pärekori. Valitsin kahvilla maustetun seoksen maaliksi. Ja tämä seos oli ehtinyt muhia jo viikon ajan. Tasainen sutiminen ei ollutkaan ihan helppoa. "Maali" oli kovin vetistä. Tässä lopputulos! Mielestäni onnistunut värjäys.